Aamukahvilla

Aamukahvilla Tukholmassa. Tämä on "kulkutautini" toiseksi viimeinen kohde, kauan odotettu päivä nuoruusaikaisen ystäväni ja hänen poikansa, kummipoikani kanssa. En tiedä, mitä haluan tältä päivältä minulle joskus niin tutussa kaupungissa, mutta tiedän varmasti, että saan paljon enemmän ja yöllä ajaessani lentokentältä kotiin sydämeni on täynnä hymyä ja halauksia. Ja muistoja, haluan käydä tapaamassa myös kahta täällä edesmennyttä rakasta ihmistä. Mikäs siinä, niinä vuosina, kun vietin lähes joka toisen viikonlopun täällä filosofoimassa punaviinin äärellä, olin hyvin nuori ja hyvin onnellinen. Minulla ei ollut mitään tietoa siitä, minne asettuisin, mitä tekisin, kenet vielä kohtaisin ja mitä sitten tapahtuisi. Niistä vuosista voi hyvin ammentaa nyt, kun olen jälleen vapaa ja vailla muita velvoitteita kuin ne, jotka itse asetan itselleni.
Olen vähän häpeissäni siitä, että viime kirjoituksesta on kulunut hirmu pitkä aika. En puolustele, mutta kerron, että arki laskeutui aivastellen ylleni yhdessä lentokoneen kanssa. Onneksi oli vielä viikko lomaa, joka meni kotia laittaessa, viimeisiä pahvilaatikkoja purkaessa, kirjahyllyn rakentamisen kanssa taistellessa ja tietysti aivan infernaalisessa flunssassa. Nyt on melkein kaikki maalailut maalattu, melkein kaikki kalusteet paikoillaan, melkein kaikki ylimääräinen pakkausmateriaali häivytetty ja melkein kaikki hankinnat tehty. Varsin hauska tilanne tämä "melkein". Ensimmäinen työviikko olikin sitten todella viikko, viisi päivää töitä ja kaksi päivää koulutusta. Ja pää täynnä märkää tavaraa, jokainen rööri tukossa ja kaktus kurkussa. Viime viikosta en olisi selvinnyt ilman ihania naapurin tyttöjä, jotka ottivat huolekseen koiran ulkoiluttamisen pitkien työpäivieni aikana.
 Josta pääsenkin sujuvasti seuraavaan asiaan, kotiini. (Sana koti maistuu kesämansikkaakin makeammalta!) Muutin hieman valmiiksi puolustuskannalla, hieman epäilevänä ja hieman uhmakkaana. En tiennyt, mitä odottaa, minkälaisia naapureita saisin, missä kohtaa tulisi ensimmäinen kahnaus - ja koskisiko se koiraani. Varauduin siihen, että niin hyvin ei mene kuin toivoisi ja että jostain kohdasta tulee napinaa. En voi väittää olevani pettynyt vaan iloisesti yllättynyt. Koira toimi omana hurmaavan höpsönä itsenään loistavana jäänsärkijänä ja minut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi pihayhteisöön. Ainoa murheenaihe oli se, että lähdin Turkkiin samana päivänä kun pihalla oli syystalkoot. Useampikin naapuri tuumi, että siinä olisi makkaraa grillatessa ollut hauska tutustua, mutta ehdimme kyllä myöhemminkin. Ja hyvin olemme ehtineet. Uudet kasvot aloittavat hymyilemällä, että sinulla taitaa olla se hauska koira, sitten kätellään ja jutellaan.
.... Tuli tauko kirjoittamiseen, tapaamisaika koitti.Nyt istun jälleen lentokoneessa, odotan matkustajien asettumista paikoillleen ja lähtöä. Rakastan lentämistä ja lentokoneita. Viime kesänä asuin ystävieni luona lähellä lentokenttää ja katselin koneiden nousuja ja laskuja. Oi niitä hetkiä kun jommassa kummassa päässä kenttää satuin autolla kohtamaan lentokoneen, mikä tunne kumartua autossa, etteivät lentokoneen laskutelineet tekisi uutta jakausta. Olen lapsellisen innoissani jokaisesta noususta ja laskeutumisesta.