Kummitus

Kulmille on ilmestynyt uusi pultsari, kertoi rouva, joka tuli kultaisen noutajansa kanssa koirapuistoon. Tämä uusi puliukko on kovin surkean näköinen, kuljeskelee kuin kummitus eikä juuri puhu vaikka rouva oli yrittänyt jutella. Rouva kertoi tuntevansa kaikki paikalliset kaljankittaajat, mutta tämä kummitus on uusi. Voi voi, huokasi rouva, ajat ovat kovat. Ei sitä tiedä, kuinka kunnollisesta elämästä tämäkin mies on pudonnut. Taitaa olla miehen koko omaisuus repussa, jota kantaa, vaikka kyllä siellä puhumattomuuden takana on varmasti pitkä ja surullinen tarina. Kukahan sitäkin miestä kaipaa, onkohan miehellä perhettä, lapsia tai muuta. Rouva syötti koiralleen makupaloja ja jatkoi voivotteluaan toisten koiranomistajien kanssa. En osallistunut keskusteluun.

Minulle tuli paha olo. Kulmilla on tosiaan uusi kummitus, minun mieheni. Ne muutamat kerrat, kun olen miehen nähnyt, niin kuvaus pultsarista ei mene pahasti ohi. Viikko sitten mies tuli kävelytiellä vastaan, välimatkaa oli parikymmentä metriä kun mies huomasi ja tunnisti minut. Hän kääntyi ympäri ja kiirehti sivutielle, pakeni. Käytös oli kuin kummituksen, aran kummituksen. Muutamat kaverit ovat kertoneet jutelleensa miehen kanssa. Mies edelleen jauhaa juttua työnantajansa tekemistä vääryyksistä. Yhdessä tekstiviestissä hän tosin oli ilmoittanut olevansa halukas tulemaan töihin, jos tietyistä ehdoista sovitaan. Minulle hän kertoo olevansa lopussa ja jatkavansa elämäänsä vain siksi, että hänen rakkautensa minua kohtaan on niin suurta, että se kestää kolhujakin.

En pidä itseäni ilkeänä tai pahantahtoisena ihmisenä, pikemminkin haluan ajatella olevani kiltti tai ystävällinen. Minulle ei ole luonteenomaista jättää ketään kärsimään, jos voin jotenkin auttaa. Nyt voisin, voisin lähettää tekstarin tai soittaa ja käskeä miehen lampsia kotiin. Enkä voi. Minun kohdallani, niin kuin hänenkin, kysymys on elämästä tai kuolemasta, ja tarkoitan sitä kirjaimellisesti. Olemme molemmat sairaita, sairastuneet vakavaan masennukseen ja olemme molemmat tietoisia siitä. Ero on siinä, että minä menin hakemaan apua, hän meni kaljalle. Minä aion toipua, minä nousen tästä ahdingosta selvin päin, ilman mitään pillereitä tai muuta narkoosia. Ystävät ja ulkoilu koirien kanssa riittävät. Ja tiedän, että muutakin apua on saatavilla, jos tarve tulee.

Miehen työnantajan arvio on, että avioero on suistanut miehen mielenterveyden raiteiltaan. En ole ollenkaan varma, etteikö hän olisi oikeassa. Miehen viimeisen vuoden aikainen käytös ei ole antanut aihettaa olettaa, että olisin todella niin tärkeä hänelle. Minut oli niin helppo jättää yksin, olinhan aina kuitenkin paikalla, enemmän tai vähemmän pahantuulisena, mutta kuitenkin tallella siellä, minne hän minut jätti. Hänelle oli tärkeämpää toteuttaa omaa itseään, täyttää omia tarpeitaan – eli juoda – kuin edes kiinnittää huomionsa siihen, että parisuhteemme painui täysin pakkaselle. Hänen oli helpompaa kääntää minulle selkänsä kuin edes yrittää puhua asioista. Silti minä ilmeisesti olen tärkeä hänen elämässään, ehkä hän oikeasti rakastaa minua. Tai ehkä hän vain rakastaa ajatusta, että rakastaa minua. Ehkä ajatus rakastamisesta on tuonut hänelle turvaa ja tunnetta jatkuvuudesta. En tiedä, en ymmärrä. Ehkä hän oli vain itsekäs. Tällä hetkellä olen pahasti sitä mieltä, että hänen mielenterveytensä ja todellisuudentajunsa on vakavasti järkkynyt ja hän tarvitsee hoitoa. Ainakin hän on alkoholisti.

En ota häntä takaisin, en nyt enkä koskaan. Vaikka hän lähettelee katuvaisia viestejä ja yrittää herättää myötätuntoni, hän saa sanotuksi sitä perimmäistä syytä tähän kaikkeen. Hän sanoo olleensa itsekäs, pitäneensä minua itsestäänselvyytenä, luottaneensa siihen, että minä aina kuitenkin järjestän kaiken. Hän myöntää toimineensa äärimmäisen väärin minua kohtaan, hän valittelee olleensa liian keskittynyt omiin asioihinsa ja jättäneensä huomoitta minun tarpeeni. Hän sanoo elämänsä riippuvan minusta ja minun suhtautumisestani häneen, hän sanoo tekevänsä mitä tahansa, jotta välimme korjaantuisivat.

Mutta hän ei saa sanotuksi, että hän on juonut liikaa, että hänen elämäänsä on hallinnut alkoholi ja että hänen alkoholisminsa vaatii hoitoa. Alkoholi tai juominen on ollut ainoa asia, joka on johdattanut meidät koskaan riitelemään. Ja sitä hän ei ymmärrä tai ei tahdo ymmärtää. Ennen sen ymmärtämistä mitään ei ole tehtävissä. Eikä kyllä sen jälkeenkään, mitä meidän väleihimme tulee. Luottamuksesta ei ole mitään jäljellä enkä missään tapauksessa suostu palaamaan elämään, jossa vahdin tai tarkkailen hänen kaikkia liikkeitään, jossa en voi päästää häntä käymään missään ajattelematta sitä, missä kunnossa hän tulee takaisin. Minä en kerta kaikkiaan luota, en nyt enkä tulevaisuudessa. Ilman sitä ei myötätunto tai sääli rakenna yhtään mitään.

Näin ollen kulmillamme kummitus jatkaa kulkuaan, tekstittelyjään, pullojen keräämistään. Oivalluksen on tultava häneltä itseltään, hänellä on oltava rohkeutta kohdata todellisuus ilman minua, tai hänellä ei ole mitään. Sääli, hieno mies ihan hukkateillä.