Mustassa on monta sävyä

Eiliseen tosimustaan päivään tuli tänään uusia sävyjä. Ensimmäiseksi tuli verenpunainen viiru niin tylsästä asiasta kuin uudet kesätossut. Toinen kenkä hankasi ihon rikki ja nyt mennään sitten laastari jalassa. (Onneksi ei laastaripaketti ollut vielä pakattuna.)

Lisää vaalennusta mustaan tuli heti aamusta, kun talon julkisivua painepesurilla siistinyt kaveri pysäytti nosturin parvekkeeni kohdalle ja ryhtyi juttelemaan mukavia. Koiruudet osallistuivat kaiteen yli ja kaverilla oli hauskaa. Tarjosi tupakan ja ihasteli aurinkoista päivää.

Masennus on salakavala kaveri ja hiipii pahimmillaan päälle pienestäkin ärsykkeestä. Googlaamalla löytyy paljon diagnooseja, paljon erilaisia oireita, paljon tilastoja ja hoito-ohjeita. Niitä lukemalla tunnen itseni käveleväksi masennussanakirjaksi. Tässä pätkä Terveyskirjaston sivustolta (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00389#s5):

”Masennustiloissa keskeinen oire on masentunut mieliala tai selvästi vähentynyt mielenkiinto tai mielihyvä. Oire vaivaa suurimman osan päivästä yhtäjaksoisesti vähintään kahden viikon ajan. Masennustilassa ei kuitenkaan ole kyse pelkästä alentuneesta mielialasta tai mielenkiinnosta, sillä varsinaisen masennustilan diagnosointi edellyttää myös useita samanaikaisia muita oireita.
Tällaisia masennustilalle ominaisia oireita ovat merkittävä painon lasku tai nousu, unettomuus tai lisääntynyt unen tarve, lähes päivittäinen väsymys tai voimattomuus, liikkeiden ja mielen hidastuminen tai kiihtyneisyys, arvottomuuden tai kohtuuttomat syyllisyyden tunteet, vaikeudet ajatella, keskittyä tai tehdä päätöksiä, kuolemaan liittyvät mielikuvat tai itsemurha-ajatukset. Masennusoireisiin liittyy usein eriasteista ahdistuneisuutta sekä alkoholin lisääntynyttä käyttöä.
Hetkellinen tai lyhytaikainen masentunut mieliala tai suru reaktiona erilaisiin pettymyksiin tai menetyksiin ei siis ole osoitus masennustilasta. Masennustilassa mielialan muutos ja siihen liittyvät oireet saattavat kestää yhtäjaksoisesti viikkoja, kuukausia, joskus vuosiakin.”



Ja toinen pätkä:
”Masennustiloista kärsivän, hänen läheistensä ja työtovereittensa on tärkeätä ymmärtää depression moniulotteinen luonne. Etenkin vähänkin vakavat ja toistuvat masennustilat eivät ole tahdonalaisia tiloja, niistä ei voi toipua "ryhdistäytymällä". Vaikka masennustiloihin ja masennusalttiuteen voikin pidemmällä aikavälillä vaikuttaa erilaisin psykologisen keinoin, vakavasti masentuneelle annetut kehotukset "ryhdistäytyä" monasti vain pahentavat masennustiloista kärsivien syyllisyyden ja huonommuuden tunteita. Masentuneen ihmisen eristäytyminen ja passivoituminen ovat kuitenkin omiaan sekä ylläpitämään että syventämään depressiota. Tämän vuoksi masennuksen itsehoidossa on tärkeää pyrkiä välttämään sosiaalinen eristäytyminen ja pitää kiinni erilaisista päivärutiineista, liikunnasta ja muista harrastuksista. Masennuksen luonnetta ymmärtävien läheisten ja ystävien tuki voi tällöin olla ensiarvoisen tärkeää. Säännöllisen liikunnan on osoitettu olevan lääkehoidon ja psykoterapioiden veroinen keino ainakin lievempien depressioiden hoidossa.”



Kävin eilen pitkän keskustelun ystäväni kanssa. Minulla on lupa olla heikko, lupa pyytää apua, minun ei tarvitse olla vahva ja piilottaa pahaa oloani. Minun ei tarvitse pitää naamiota yllä ja esittää jotain, miksi en itseäni tällä hetkellä tunne. Tämä oli paljon sanottu – ainakin minulle, jolla on vielä lisärasitteena isän kotikasvatus ja esimerkki. Isän opetuksista tärkein ja mieleenpainuvin oli itsehillintä tilanteessa kuin tilanteessa. Isä toisteli vaikeuksien kohdatessa omaa mantraansa: Julkisivu pitää! Samaa mantraa minä toistan itselleni, vaikka selvästi näen, ettei se pidä. Ystäväni näkevät naamion läpi ja itse tiedän tuskallisen hyvin, että en pysty elämään siten kuin haluaisin tai siten kuin minun pitäisi. Saamattomuus ja tarmottomuus vievät voiton kaikista hyvistä aikeista.

Yritän kovasti tunnistaa itsessäni eri vaiheita tässä masennuksen syöverissä. En enää välttämättä pelkää niitä mustimpia hetkiä ja synkimpiä ajatuksia. Annan niiden tulla, koska tiedän niiden menevän ohi. Ajatuksiin tulee toisinaan tie ulos kaikesta tästä, itsemurha, mutta sekin menee ohi. Olen jotenkin oppinut ottamaan etäisyyttä siihen, tiedän ajatuksen olevan ylimitoitettu ja turhan dramaattinen, mutta kun sitä katselee vähän kauempaa, se haalistuu ja menettää merkitystään. Vielä on opittava pitämään nämä itsetuhoiset ajatukset ominani, on täysin mahdotonta saada ketään ymmärtämään itsemurha-ajatuksen lohdullisuus. En aio tappaa itseäni, mutta pelkkä tietoisuus mahdollisuudesta antaa voimia jaksaa eteenpäin.


Tänään ei ole sellainen päivä, jolloin haluan vain vajota sohvan nurkkaan ja unohtaa kaiken. Ei, tänään en halua muhia surkeudessani ja kuvitella pahimpia mahdollisia vaihtoehtoja. Tänään istun pöytäni ääreen, avaan työkoneeni ja teen töitä. Minulla on kaksi viikkoa aikaa tehdä tunteja, joista palkka tulee kesäkuun puolessa välissä. Silloinkin täytyy elää, maksaa laskuja ja vippejä, ja sen eteen teen tänään töitä. Ja huomenna.