Viimeinen päivä tammikuuta vein
sovitellun päivärahahakemuksen Kelaan ajalle 16.-30.1.2015. Sen
jälkeen olen kolme kertaa kasvokkain virkailijan kanssa kysynyt,
onko nipussani varmasti kaikki tarvittava. Toisella kerralla jotain
puuttui ja toimitin sen samana päivänä jolloin sitten kolmas
virkailija todellakin varmisti, että ihan kaikki on.
Kelalta kesti kuukauden keksiä
hylkäävän päätöksen perusteluksi se, että minun pitäisi hakea
ansiosidonnaista päivärahaa liitolta. Tämän minulle selvitti
neljäs virkailija, jolle olin jättämässä jatkohakemusta
helmikuun ajalta. Kelalta ei ole tullut postin mukana tätä
päätöstä, sain sen virkailijalta paikan päällä.
Minulle siis ei ole tulossa Kelalta
lanttiakaan. Tilillä on 28 euroa ja jääkaapissa pelkkä valo.
Seuraava tilipäivä on ensi viikon perjantaina. Ei paljon naurata.
Varsinainen operaatio on siis vielä
edessä – nippu palkkalaskelmia ja
työssäoloehdontäyttymistodistuksia toimitettava työttömyyskassaan
ja odotettava sieltä kieltävää päätöstä ja sitten sama rumba
uudelleen Kelan kanssa.
Jossain mättää nyt ja pahasti.
Suunnittelen suurta raivostumista, kun ensin löydän oikean kohteen.
Upeaa että olet päässyt yli ex-miehestäsi!
VastaaPoistaEt ole kirjoittanut pitkään aikaan. Onko jotain tapahtunut?
VastaaPoistaOh, Anonyymi! Ei sen kummempaa ole tapahtunut kuin että on ollut aika vauhdikas viikko, töitä ja flunssa. Parikin kirjoitusta on muhimassa, julkaisen ne varmaan nyt viikonloppuna. Olen iloinen, että joku - sinä - seuraa tätä blogia. Ihan tyhjään ei kauaa jaksa parkua.
VastaaPoista