Pyykki

On toisaalta erittäin lohdullista miehen kannalta, että hän sentään jollain tavalla huolehtii ulkonäöstään ja hygieniastaan. Kalsarit ovat olleet vaihtamatta vain viikon, ellei mies sitten ole kaupan kautta uusinut garderobiaan. Hammasharja ja parranajokone olivat aikansa kylpyhuoneessa, mutta nyt ne on pakattu yhdessä muiden tavaroiden kanssa. Ehkäpä hänellä on uusi hammasharja ja uusi hammastahna, tai sitten ei. En tiedä edes, missä ne olisivat.

Alkaessani tänään täyttää pesukonetta huomasin, että pyykkikori oli jälleen täynnä miehen likaisia vaatteita. Verenpaine teki äkillisen pompahduksen seuraavalle sataluvulle. Reilu viikko sitten kimpaannuin samasta syystä, mutta sitten silkkaa kiltteyttäni vielä pesin haisevat vaatteet. Olin kyllä päättänyt tiukasti ja vankasti, että pesulapalvelut ovat nyt päättyneet, mutta puhtaina vaatteet haisivat vähemmän. Mies hiipii hiljaa salaa kotiin juuri silloin, kun itse olen jossain muualla, töissä tai asioilla. Hän ei koske postiinsa eikä muutenkaan juuri jätä jälkiä käynnistään. Jos viitsisin leikkiä salapoliisia, olisi selvää, että hän tarkkailee minua ja tekemisiäni. Sattumaa nämä käyntien ajankohdat eivät ole, eivätkä koirat osaa kertoa.

Nyt riittää. Survoin likapyykin muovikassiin ja sen päälle teippasin lapun, jossa kerron pyykkärin lopettaneen palveluksensa. Hänellä on pesutuvan avain taskussaan, pesköön siellä. Hoitakoon itse pyykkinsä, kun tuntuu muutkin asiansa hoitavan näiden seinien ulkopuolella. Minä en ole hänen pesulansa. En enää. Kuinka voinkin kimpaantua näin pienestä asiasta? Oikein hyvin voin. Ja kimpaannun. Kyse on periaatteesta, en ole hänen vaimonsa, en asuinkumppaninsa, enkä piikansa.