Alkoholisti

Oman käsitykseni mukaan – enkä mitenkään väitä, että käsitykseni olisi oikea – alkoholismi on allergiaan verrattava fyysinen yliherkkyystila, joka ei aiheuta niinkään fyysisiä oireita kuin mielen ja tarpeiden tasolla olevia paineita. Sairaudeksi en sitä nimitä, tai jos nyt alkoholismia on pakko ymmärtää sairautena, niin ymmärrän sen sairautena, jonka oirehtimista voi itse säännellä. Tauti voi olla pysyvä ja parantumaton – ja täysin oireeton, jos niin tahtoo. Kun tilan on oivaltanut ja tunnistanut, pitäisi osata käyttäytyä sen mukaisesti. Itse tiedän olevani allerginen sienille joten en niitä syö, koska tulen hyvin sairaaksi tai kuolen.

Jos tietäisin olevani alkoholisti, tietäisin, että minulla on psyykkinen tai fyysinen taipumus käyttää alkoholia sopimattomalla tai itseäni tai ympäristöäni haittavalla tavalla, laittaisin korkin kokonaan kiinni. "Tauti" on ja pysyy, mutta omasta tahdostani riippuu, kuinka se ilmenee. Olen kokeillut joitain asioita, joihin en pysty. Kun en pysty, en sitten yritäkään ja aiheuta haittaa muille. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, sanotaan. Omat rajat ja omien kykyjen rajallisuus ovat tosiasioita.

Alkoholisti ei tunnusta tosiasiaa, oman alkoholikäyttäytymisensä hallitsemattomuutta. Alkoholisti ei tunnusta sitä tosiasiaa, että hänen käytöksellään on tavattoman suuri vaikutus läheisiin. Alkoholistin mielestä kyse on vain hänen omasta humalastaan ja krapulastaan, eikä se koske muita. Alkoholisti ei missään tapauksessa tunnusta olevansa väärässä. Alkoholisti ei myönnä tarvitsevansa apua.

Alkholisti ei ole samaa kuin puliukko, katuojassa rypevä, haiseva puistokemisti. Alkoholisti on henkilö, jolla on alikehittynyt alkoholin sietokyky eikä tahtoa tai ymmärrystä hallita itseään tai alkoholin käyttöään. Alkoholisti voi olla mistä sosiaaliluokasta tai yhteiskunnan portaalta tahansa kotoisin. Alkoholisti voi olla kuka tahansa. Jotkut tiedostavat ja hallitsevat ongelmansa, jotkut eivät.

Minun alkoholisti-autonkuljettajamieheni juo muutaman lonkeron työvuoron päätteeksi ja nukkuu sitten seuraavan ajovuoron alkuun, 10-12 tuntia. Lauantaina työvuoro alkaa iltapäivällä ja jatkuu aina sunnuntaiaamuun asti. Auto jää seuraavalle ajomiehelle kahdeksan-yhdeksän aikoihin ja sitten onkin aika aloittaa kännääminen. Kotiin mies hoipertelee hyvissä ajoin ennen lenkkisaunaa, jossa tietysti täytyy naapureiden kanssa ottaa vähintään six-pack. Sitten kotiin ja tunnin parin nokoset. Myöhemmin mies vetää verkkarit päälleen ja painelee paikalliseen. Kapakka suljetaan kahdelta, joten kolmeen mennessä mies on vihdoin nukkumassa.

Aamulla mies luikkii mitään puhumatta tiehensä. Paluu tapahtuu joskus iltapäivällä tai illalla eikä takuulla selvin päin ja suunta on suoraan nukkumaan. Joskus keskellä yötä nälkä yllättää, mutta kunto ei aina kestä niin pitkää valvomista, että kuumenemassa olevalle pannulle ehtisi jotain laittaakin. Tiistaina voikin sitten palata normaalirytmiin, töihin – kotimatkalonkerot, jemmasta muutama lisää – nukkumaan ja töihin. Tai ehkä keskiviikkona, jos tiistai vielä menee viikonvaihteesta toipumiseen.

Mies sanoi kerran, että joskus on sellainen polte, että on vain mentävä. Juuri silloin on se hetki, jolloin voi tunnistaa oman tilansa, riippuvuuden ja juuri sillä hetkellä voi tapahtua ”paraneminen”, tilanteen ottaminen hallintaan. Fyysinen tarve saada alkoholia on miehellä suurin silloin kun laskuhumala on koettu nukkumalla, mutta ei olla vielä selviä eikä krapula ole kunnolla iskenyt. Juuri silloin otetaan asennussarja, joka hyvinkin pienellä annoksella muuttuu uudeksi humalaksi. Ja se on sitten menoa, se.

Minulle on enää turha säälitellä alkoholismia sairastavan kurjuutta. Se kurjuus loppuu, kun ottaa vastuun tekemisistään, kärsii kankkusensa eikä hanki uutta. Piste.