Avainepisodi

Haastemiehen soitettua maanantaina ja aviomiehen riehuttua aikansa, mies paineli ehkä lohduttautumaan tai jotain, ja tuli sitten illansuussa kotiin soittamalla ovikelloa. Avain oli kadonnut jonnekin maailman turuille. Mukana tietysti nk. emännän avain ja turvalukon avain. Seuraavana lauantaina mies kohelsi tiehensä uhraamatta ajatustakaan avaimelle. Paitsi että tulisi illalla ja että jos minä sitten avaisin oven.

Reissusta tuli monen päivän mittainen, vasta torstaina mies ilmoitti olevansa bussissa matkalla kotiin, että jos minä sitten avaisin oven, kun se avain on edelleen kateissa. Kuinkas ollakaan, minä olin viettämässä laatuaikaa ystävättäreni luona kaukana kotoa, mutta lupasin ilmoittaa, koska olen takaisin kotona. Muutaman tunnin kuluttua kerroin olevani kotona ja mies tuli. Käveli suoraan nukkumaan, koska päätä särki armottomasti pahoinpitelyn ja sairaalareissun jälkeen. Muutama lääkelonkero ei ollut ilmeisesti kovin tehokas apu.

Vasta sunnuntaiyönä, kaksi viikkoa avaimen katoamisen jälkeen, mies havahtui syyttämään minua avainten kadottamisesta. Hän muisti minun myös kadottaneen edellisen samanlaisen nipun alkusyksystä, jolloin nippu oli kadonnut hänen saunareissullaan. Minähän sen kävin miesten lenkkisaunasta hukkaamassa. Tietysti. Muutaman tunnin riitelyn jälkeen pääsimme noin kello neljä aamuyöstä yhteisymmärrykseen siitä, että käymme yhdessä minun työmatkani yhteydessä suutarilla teettämässä uuden avaimen.

Aamulla mies oli täydellä tohinalla menossa itse yksikseen teettämään avaimen, kunhan olisin ensin käyttänyt koirat ulkona ja sitten antanut avaimeni hänelle malliksi. Eipä. En antanut avaintani, ainoata, jolla tähän asuntoon pääsee. Miehen ymmärrys ei riittänyt käsittämään, että riski tämänkin avaimen katoamiseen on liian suuri. Sanoin, että noudatamme yöllistä suunnitelmaa ja menemme yhdessä teettämään avaimen. Kävimme henkevän keskustelun:

”Ole ystävällinen ja anna se avain.”

” En anna.”

”Ole ystävällinen ja anna se avain.”

” En anna.”

”Ole ystävällinen ja anna se avain.”

” En anna.”

Yhteensä ainakin 28 kertaa, sen jälkeen kyllästyin laskemiseen.

Mies lähti omin nokkinensa ulos ja palasi illalla erittäin tukevassa laitamyötäisessä – ja omilla avaimillaan! Oli vihdoin oivaltanut, että huollostakin voi lainata avaimen kopion teettämista varten, mutta kuinkas ollakaan, miehen omat avaimet odottivat siellä noutajaansa. Joku ystävällinen sielu oli löytänyt ne ja toimittanut huoltoon.

Tietysti ilahtuneena totesin miehelle, että hyvä kun löytyivät, olisi ollut aika hintava paukku teettää kaikki uusiksi. Olisi maksanut toisenkin six-packillisen verran. Nyt nukun puhelin äänettömällä, koska ei tarvitse ihmetellä, kuinka mies pääsee sisään.